maanantai 16. toukokuuta 2016

KAWA-koulu

Päivitystä otsikonkin mukaan seuraa KAWA-koulusta. Olemme siis vierailleet kyseisessä koulussa joka perjantai, jolloin opetustuntimme ovat olleet iltapäivästä. Harmillisesti kyseisenä viikonloppua edeltävänä päivänä monet oppilaat ovat päässeet aikaisemmin, joten luokkakoko on ollut pieni. Se ei kuitenkaan ole haitannut, sillä keskustelua on syntynyt vapaasti ja oppilaat ovat olleet mielenkiinnolla mukana.  





Viime viikon perjantaina opetimme hieman ruotsia, ja keskustelimme mm. Sansibarin rakennuksista ja niiden historiasta. Oppilaita on myös kiinnostanut paljon suomalainen kulttuuri ja sen eroavaisuus täällä vallitsevaan kulttuuriin, jossa uskonto on hyvin paljon esillä. KAWA:ssa pidetään hyvin usein väittelyitä, joissa olemme toimineet tuomareina. Opetustyyliin kuuluu myöskin lähes jokapäiväinen esitelmien pitäminen, joiden aiheet ovat liittyneet Sansibariin. Esitelmien jälkeen jokainen kertoo vuorollansa seisaltaan luokalle mitä parannettavaa esittäjällä olisi ollut. Tätä kaikkea on ollut hyvin mielenkiintoista seurata, ja olla mukana tunneilla, sillä eroavaisuutta Suomen opetustyyliin löytyy hyvinkin paljon. Aika on kulunut kyllä aivan liian nopeaa, sillä ensi perjantain KAWA-päivää ei enää ole, vaan sen puolesta lento kohti Suomea.




Terkuin Me^^,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti