tiistai 10. toukokuuta 2016

Viime viikkoa

Hello! Päivitystä seuraa tosiaan viime viikosta, ja etenkin töistä. Vierailimme Fisherman Tourin puolesta eri hotelleilla asiakastapaamisilla. Viiden tähden erittäin hienot hotellit sijaitsivat yllättävän pitkän ajomatkan päässä (1,5h) upeiden rantojen kupeessa. Työtehtäviimme kuului seurata työntekijämme työnkuvaa, ja olla mukana oppimassa vasta Sansibarille saapuneiden asiakkaiden tapaamisessa. Asiakkaat toivotettiin siis tervetulleiksi, ja heille esiteltiin eri retkimahdollisuuksia saarella. Tärkeänä osana tapaamista oli kuljetuksista ja etenkin aikatauluista sopiminen, jolloin lentokentälle on hyvä lähteä lähtöpäivänä. Tapaamiset olivat mielenkiintoisia, ja jopa hieman jännittäviä, sillä tiistain ensimmäisessä asiakastapamisessa vanhemmalla naishenkilöllä riitti kysyttävää hyvinkin paljon (mm. Tansanian hallinnosta, Sansibarin mitoista jne.). Toisessa asiakastapaamisessa olivat häämatkaajat, joille Fisherman Tours antoi myös lahjan. Tämä oli mukava yllätys, sillä emme tienneet sen olevan käytäntönä. Lahja sisälsi onnittelukortin sekä liinan +pienen yllätyspaketin. Päivä toi mukavaa vaihtelua toimistotyömme ohjeen, ja oli hienoa päästä myös itse osallistumaan mukaan.








Olemme saaneet nyt myös mielenkiintoisen tehtävän; kääntää Fisherman Toursin esitteet englannista suomen kielelle, sillä suomalaisia matkaajia vierailee yllätävänkin paljon täällä Sansibarilla. Käännöstehtävä on sujunut moitteettomasti, vaikkakin välillä oikeaa suomen kielen sanan vastinetta onkin vaikea löytää.  

KAWA- koulu oli perjantaina suljettu, sillä oppilailla oli lomaa koko viikko. Tästä saimme yllättävästi kuulla vasta edellisenä päivänä. :D Kouluun on nyt saatu uusi projektori, joten powerpoint-esitysten pitäminenkin onnistuu onneksi tämän viikon perjantaina. Muutoin olemme avustaneet atk-oppitunneilla, ja keskustelleet oppilaiden kanssa suomalaisesta kulttuurista.




Terkuin Me :')

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti