tiistai 17. toukokuuta 2016

Kulttuurieroavaisuuksia

Heipsan! Meillä ei taas oikeen wifi toimi kotona, jotenka päivitellään blogia tällä hetkellä 6 degrees nimisessä ravintolassa.

Kerrotaan tällä kertaa vähän täkäläisestä kulttuurista. Täällä on tosiaan (niinkuin arvata saattaa :D ) todella erilainen kulttuuri Suomeen verrattuna. Ensimmäiseksi tulee mieleen paikallinen liikenne: täällä toimii ensinnäkin vasemmanpuoleinen liikenne, joka on aikamoista kaaosta välillä. Skootterit saa myös ajaa kävelykaduilla Stone Townin keskustassa ja silloin tällöin törmää myös autoihin (ei onneksi kirjaimellisesti). Autojen lavoilla matkustaminen on yleistä ja näyttää hullulta ja todella vaaralliselta. Uskonto on myös hyvin suuresti esillä, ja joka aamu/iltapäivä/ilta kaikuu rukouslaulu kaiuttimista. KAWA-koulussa vasta huomasimme, että jokainen hiljeni sen ajaksi, jonka jälkeen oppitunti jatkui normaalisti. Tämä oli meille molemmille ehkä suurin "kulttuurinenshokki", mutta loppupeleissä totuimme tähän hyvinkin nopeasti. 

Miehillä on myös sallittua olla niin monta vaimoa, kuin hän suinkin pystyy elättämään. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti